torstai 31. lokakuuta 2013

Lokakuun loppu

Kylläpä se aika lentää! Lihaton Lokakuu loppuu tänään ja olen iloinen, että pidin pääni ja pitkälti onnistuinkin tavoitteissani. Kasvisreseptejä jäi vieläkin kokeiltavaksi ja varmasti jatkankin kasvisruokien tekemistä. Mutta kyllä nyt täytyy viikonloppuna herkutella yhdellä lempiruoistani, nimittäin karjalanpaistilla!:P Lihaa ei oikeastaan viimeisen kuukauden aikana "tehnyt mieli", mutta on se myönnettävä, että olisi se kyllä vaikea siirtyä täysin kasvissyöjäksi. :D Ehkäpä suhtautumiseni liharuokiin on siirtynyt enemmänkin suuntaan "ei se määrä vaan laatu".


Kotitreenit näyttivät tälllä viikolta tältä:D


Huomenna olisikin sitten jo perjantai, joka on viikon paras päivä:) Päivällä soittotunti ja illalla hyvää ruokaa ja tv-sarjoja. Ihan parasta.


tiistai 29. lokakuuta 2013

Valoon

Talviaika ja samantien alkoivat kaikki kaamosmasennuksen oireet. Aurinkoa ei ole näkynyt pitkään aikaan ja aina vaan sataa. Tulisipa jo lunta niin olisi edes valoisampaa iltaisin ja muutenkin kauniimman näköistä ulkona. Heh, tällainen valitusvirsi tänään:) 

Onneksi tälläkin viikolla on odotettavissa kaikkia mukavia juttuja. Ainakin bändin vuosipäivä ja treenit (me täytetään jo 3 vuotta!!) ja ehkä teatteri-iltaa. Tankotunniltakin olen ollut nyt muutaman viikon poissa, joten olisi kiva pitkästä aikaa päästä treenaamaan.

Mulla on ollut jo viikon verran kauhea makeannälkä koko ajan. Sekin varmaan liittyy tuohon valon määrään... Mikäköhän konsti siihen auttaisi, ei viitsi syödä herkkujakaan koko ajan. Normaalisti olen aika laiska leipomaan mitään makeaa kotona, mutta nyt selailen kaikkia ihania reseptejä. Porkkanapiirakkaa voisi kyllä pitkästä aikaa tehdäkin<3

Sekava teksti sitäkin sekavammasta päästä:) Nyt takaisin töihin eli viulun kimppuun.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Viikon parhaat

Tähän viikkoon on mahtunut monta ihanaa, inspiroivaa ja  rentouttavaa hetkeä. Viime viikon perjantaina olin ystäväni Stellan konsertissa. Hän oli itse säveltänyt ja sovittanut kansanmusiikkikappaleita pienelle bändille. Tämä nainen on monilahjakkuus musiikin saralla, hän soittaa viulua, pianoa ja vielä laulaa aivan ihanasti.


Sunnuntaina teimme bändin kanssa promovideota. Päivä täynnä irtoripsiä, niittejä ja spottivaloja :D


Maanantaina matkustin mummin ja Iines-koiran luo Savonlinnaan. Tehtiin herkkuruokia ja katsottiin leffaa sekä vaan rentouduttiin. Pitkästä aikaa otin myös päiväunet, Iineksen kanssa tietty:)


Torstai-iltaan oli järjestetty vielä yksi mukava hetki, pääsin työpaikan järjestämään hierontaan. Sain valita halutessani enkeliaiheisen kortin hieronnan jälkeen ja kortteja selatessani tuli vastaan tämä.



Aika osuva mielestäni. Kohti harmoniaa siis! :)


Kaivoin uudet tuikkukipot pakkauksistaan. Tuo Kastehelmi -sarja on vaan niin kaunis!

Rentouttavaa viikonloppua! <3

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Black Milk ihastuksia

Monessa blogissakin jo pyörineet Black Milkin legginssit ovat jääneet kummittelemaan päähäni, joten käväisin tuossa yhtenä päivänä merkin nettikaupassa. Jokin noissa värikkäissä housuissa (voiko noita nyt kuitenkaan sanoa housuiksi??) viehättää. En ole ihan varma saisinko yhdistettyä niitä ihan arkipukeutumiseeni, mutta kotona ehkäpä. :D Sisäinen nörttini pääsi taas innostumaan, kun huomasin että Black Milkiltä löytyy mm. Hogwarts ja Middle Earth aiheisia legginssejä ja uimapukuja!
 
Tässä lempparini tuotevalikoimasta:
 


Daily Prophet Leggings


 
 
 

Mitenköhän käy, joudunkohan laittamaan leggarit tilaukseen vai olisiko kuitenkin järkevämpää ihastella niitä muiden päällä?:D

Lomalla

Blogi on hiljentynyt hetkeksi, koska olen nyt syyslomailemassa. Saavuin tänne Savonlinnaan maanantai-iltana ja huomenna lähden takaisin kotiin. Mummin kanssa katsottiin eilen Kvartetti-elokuva, jonka olen halunnut nähdä jo pitkän aikaa. Tapahtumat sijoittuvat muusikkojen vanhainkotiin, jossa vanhat oopperalaulajat ja muusikot viettävät eläkepäiviään. Minua huvitti ajatus siitä, millaisia minä ja soittajaystäväni olemme vanhoilla päivillä. Varmaan yhtä ylpeitä ja höperöitä kuin elokuvan hahmot. :D
 
Täällä on meneillään kunnon syysmyrsky. Yölläkin heräsin useampaan otteeseen parvekelasien helinään kun tuuli niin kovasti. Kohta lähdetään Iineksen kanssa päivälenkille, toivottavasti ei kastuta ihan läpimäriksi. Vähän täytyy harjoitellakin, sain keikan lauantaiksi, joten viulu on kaivettava kotelosta. Lomasta täytyy nauttia nyt täysin siemauksin, koska joululomaan on vielä kuitenkin aikaa.
 
Mukavaa keskiviikkoa!
 
 
 

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

SB Video shoot

Tänään kuvattiin materiaalia StrongBowsin promovideota varten. Pitkästä aikaa pääsi laittamaan taas keikkameikit ja vaatteet päälle. Ja kuten kuvasta näkyy, niin hiuksetkin sai vähän jatkoja pitkästä aikaa.


Huh, meidän bändi tarvitsisi kyllä ehdottomasti oman maskeeraajan/kampaajan/henkilökohtaisen avustajan, joka auttaisi tuota meidän ainaista valmistautumisrumbaa (laittautuminen kestää meillä aina toista tuntia). 


Mutta saatiin nyt ainakin materiaali kasaan, nyt seuraavaksi sitten tekemään ääniraitaa videolle:))



lauantai 19. lokakuuta 2013

The Adventure Begins...

Teimme viime maaliskuussa reissun ystäväporukalla Floridaan ja yksi matkan kohokohdista minulle oli Orlandon Universal Studios. Tämä tietenkin siksi, että sinne on rakennettu Harry Potter teemapuisto, jonne halusin ehdottomasti päästä. Ja kyllä, Tiina 25-v täällä kirjoittelee :D Potter-kirjat ovat koukuttaneet minut ala-asteelta asti ja edelleen jaksan innostua velhomaailman yksityiskohdista ja juonenkäänteistä.

Kyltti Islands Of Adventure teemapuiston sisäänkäynnillä.










Tuossa Tylypahkassa oli vuoristorata sisällä. Plus, että sinne jonotus tapahtui linnan läpi ja siellä oli kaikkia hienoja yksityiskohtia kuten Dumbledoren toimisto, Lihava Leidi, liikkuvia tauluja... Voitte kuvitella tilanteen kun minä ja 100 kiinalaista selittää ja osoittelee innoissaan ympärilleen ja minun kolme matkaseuralaista kuuntelee lasittuinein katsein kun selitän jotain faktaa kolmivelhoturnaisten pokaalista :D JA siellä oli huvipuiston henkilökuntaa, jotka olivat pukeutuneet Tylypahkan koulupukuihin ja kutsuivat meitä jästeiksi. Pakko rakastaa jenkkien tapaa luoda yksityiskohtainen huvipuistoelämys.




Ollivanderin sauvakauppa!



Kolme Luudanvartta, täällä käytiin lepuuttamassa jalkoja.

Hunajaherttua ja Zonkon pilailukauppa. Kotiinviemisiksi oli ihan pakko ostaa yksi Suklaasammakko ja Jokamaunrakeita.





Mitäs muutakaan kuin kermakaljaa:)

Kaikissa vuoristoradoissa oli tietenkin pakko käydä ja tuolla oli ihan mahtava laite! Siinä meni kaksi "lohikäärmerataa" vierekkäin, sininen ja punainen rata, ja muistaakseni me käytiin yhden kerran sinisessä ja kaksi kertaa punaisessa (toisella kerralla vielä eturivissä). Punainen oli ilmeisesti nopeampi ja muistaakseni nopeimmillaan melken 100km/h, joten olihan se nyt jännää:D

Ei voi muuta sanoa, kuin että siisti paikka oli tämä. Universalin huvipuistoissa (niitä on kaksi) olisi vierähtänyt helposti useampikin päivä, mutta meidän matkalla tämä oli viimeinen päivä Orlandossa ennen lentoa kotiin, joten suosiolla otimme päivälipun Island of Adventuresille. Kannatti, eipä ole moneen vuoteen tullut kiljuttua niin paljon pelosta kaikissa laitteissa:D

torstai 17. lokakuuta 2013

Success!

Hahaa, olen viimeiset kolme päivää taistellut Blogilistan päivitysten ja kaikenmaailman RSS ja Atom syötteiden kanssa. Nyt vihdoin sain blogini päivittymään listalle ja tunne on mitä mahtavin! Jätän yleensä tietotekniset asiat suosiolla miehen hoidettavaksi, mutta tämän halusin ratkaista ihan ite. (Oikeastihan en vieläkään ymmärrä mitään noista syötteistä ja muista, kunhan kokeilin kaikkia vaihtoehtoja mitä google haku tarjosi.) Wuhuu!


Aatun kanssa lenkillä viime sunnuntaina. Karvapallon kanssa istuttiin välillä tien reunaan miettimään ja ihmettelemään maailman menoa.


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Sweet Wednesday

Tänään oli töissä hyvät tarjoilut, vai mitä olette mieltä? :D Toivottiin herkkuja ja saatiin niitä. Ihan kuin lastenkutsuilla, kuului kommentti työpaikalla. No itse olen sitä mieltä, että elämässä pitää olla välillä vähän niinkuin lastenkutsuilla. :)




Tänään päivälliseksi tehtiin kotona shakshukaa. Kuulostaa omituiselta, mutta oli ihan todella helppo tehdä ja oikein herkullista. Ohje löytyy täältä. Korvattiin vaan feta tällä kertaa oikealla mozzarellalla ja se sopi myös hyvin. 

Nyt pää lyö sen verran tyhjää, että on varmaan parempi lopettaa. Ja alkoi tekemään taas mieli noita doris-keksejä:D


tiistai 15. lokakuuta 2013

Half way!

Alkukuusta kirjottelin alkavasta Lihattomasta Lokakuusta ja nyt kuun puolivälissä olisi sopiva aika vähän katsella tilannetta. Miltä viimeiset kaksi viikkoa sitten ovat tuntuneet? Oikeastaan eivät pahemmin miltään. Siirtyminen lihattomaan ruokavalioon tapahtui yllättävänkin helposti. Kalaa meillä on syöty muutaman kerran (kalansyöntiä voisi lisätä mielestäni ainakin kotimaisen järvikalan puolelta, muikkuja näkyi vielä kalatiskissä!), tofua on tehty useamman kerran, samoin kikherneitä ja linssejä. Olen kokeillut uusia reseptejä ja vielä olisi useampi kokeilulistalla odottamassa. Keho ei ole reagoinut myöskään mitenkään poikkeavalla tavalla, joko kokeilu on kestänyt vielä niin vähän aikaa tai sitten lihan poisjättämisellä ei vaan ole suurempia vaikutuksia. Ruokailurytmit ovat pysyneet samanlaisina (2 lämmintä ruokaa ja vähintään 3 muuta ateriaa) ja olen syönyt enemmän hedelmiä ja pähkinöitä välipaloina. Nälkä pääsee yllättämään enää aniharvoin!

En ole niinkään joutunut miettimään kasvisruokavalioon vaihtamista, mutta enemmänkin sitä luomuruoan ja lähiruoan ostamista. Lähikaupastamme onneksi löytyy kattava valikoima kohtuuhintaisia perustuotteita, jotka ostamme luomuna (esim. leipä ja maito). Kasvis- ja juuresosastolta saa myös lähellä tuotettuja perunoita ym. Silti monissa ruoka-aineissa hinta ratkaisee ja eettisempi ja terveellisempi vaihtoehto jää ostamatta. Mutta pienillä askelilla eteenpäin:)

Näillä siis jatketaan, luulisin että suhteellisen helposti menee tämä loppuaika. Ellei jossain sitten tarjota hyvää sisäfilepihviä ja sorrun:D 

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Psykedeelisukat

Sain äidiltä tänään hienot uudet villasukat. Nimesin ne psykedeelisukiksi, koska ne ovat niin hienon väriset :D


Kyllä näillä kelpaa tallustella. Tuovat kivasti väriä tähän pimeimpään aikaan.


Jee, minä tykkään <3



lauantai 12. lokakuuta 2013

Lördag

Tämä päivä on lähinnä kulunut ruoan, läppärin ja Ben&Jerryn seurassa. Toisin sanoen siis hyvin rennoissa merkeissä. Viikonloput on vaan niin parhaita. Eilen illalla meillä oli työpaikan illanistujaiset, joissa pääsimme taas hyvinkin syvällisiin keskusteluihin. On mukavaa, että pääsee välillä vaihtamaan ajatuksia ja kuuntelemaan toisten huomioita musiikista sekä elämästä yleensä. Pää on edelleen täynnä sekaisin olevia pieniä ajatuksenpätkiä, joista on vaikea saada kiinni. Ehkä ne siitä pikkuhiljaa alkavat jäsentyä:)

Tässä kuvia menneeltä viikolta:


Kuka muistaa muuten noi Chewits -karkit?? Löysin Lammin K-kaupasta ihan sattumalta ja oli pakko ostaa noita colanmakuisia toffeekarkkeja, näitä tuli ostettua ehkä joskus ala-asteella :D

Huomenna olisi tiedossa veljen synttäripäivän juhlistamista sekä bändin promovideon suunnittelua. Kaikkea kivaa siis. Yksi eilisistä pohdinnan aiheista oli myös se, että jos tietää saavansa hyvää energiaa ja jaksamista joidenkin asioiden tekemisestä, niin eikö kannattaisi lisätä niitä omaan päivärytmiinsä. Niinpä. Kannattaa siis tehdä niitä juttuja, joista tulee hyvä fiilis eikä vaan aina miettiä tekevänsä. Siispä lähdenkin tästä nyt herkkupizzan tekoon.

Rentouttavaa viikonloppua!:)

tiistai 8. lokakuuta 2013

Väsymystä ilmassa

Tänään oli pitkästä aikaa sellainen päivä, että olisi ollut vaan parempi jäädä sänkyyn nukkumaan eikä nousta ollenkaan... :D Lähestyvä konsertti tai joku muu ylimääräistä stessiä aiheuttava asia alkaa selvästikin vallata mielialaa ja vaikuttaa muihin elämän osa-alueisiin. Harjoittelusta ei meinaa tulla mitään, koska kaikki tekemättömät pikku-asiat pyörivät mielen päällä häiritsemässä. Päätin sitten tänään hoitaa kaikki juoksevat asiat alta pois ja huomenna sitten keskitytään paremmin (ainakin toivottavasti). Täytyy vaan hyväksyä, etten pysty vaikuttamaan aina omiin mielentiloihini ja joskus ei vaan onnistu.


Nyt vaan iltapalalle, yksi jakso How I met Your Motheria (iik, Mother on jo kuvioissa!!) ja sitten nukkumaan.
Mukavaa viikonalkua! :)

perjantai 4. lokakuuta 2013

Tulkohon hallat ja harmit ja muut..

...sillä mulla on saappaat, joiden kanssa syksystä tulee huomattavasti siedettävämpi.
Kurakelit, loskakelit, vesisade, No Problem! Pari talvea sitten toppahousuisin satsanneena huomasin, ettei mukavuudesta tingitä. Kaikki on kiinni varustuksesta. Ja asenteesta.




torstai 3. lokakuuta 2013

Torrrstai

Taas on kiirettä pitänyt. Harmittaa, kun en ole ehtinyt edes asukuvia ottaa. Tänäänkin oli hieno aurinkoinen päivä, sai vielä pitää aurinkolasejakin B-)

Lihaton jatkuu hyvällä menestyksellä. Alkuviikko mentiin kasvis-vuohenjuustolasagnella ja eilen tein oikein mainiota kaali-tofuvokkia. Tänään kotona odotti Villen tekemä herkullinen kikherne-vuohenjuustopasta. Mmm, nam. Kikherneet on muuten tämän hetken lemppariaineksia. Falafeliä olen joskus tehnyt niistä, mutta muuten oikeastaan heitellyt vain kastikkeiden joukkoon. Täytyisi oikeastaan kaivaa jostakin uusia reseptejä, joissa pääsisi käyttämään noita herkkuja.

Tankotunnilla treenattiin tänään voimaa. Yllätyin oikein positiivisesti kun sain ensimmäistä kertaa tehtyä invertin suoraan seisomasta! Eli jotain kehitystä on selvästikin tapahtunut :) Harjoiteltiin myös brass monkeyta, en oikein vielä hahmota siihen menoa ja mielellään tekisin sitä jonkun avustuksella. Kyllä sekin varmaan joskus helpottaa, mutta tällä hetkellä se ei ole oikein lempiliikkeitäni.

Huomenna sitten olisikin tiedossa pelkästään viulunsoittoa. Bachia vaan tankkaamaan, perjantai 18.10 lähestyy jo uhkaavaa vauhtia... :D Nyt on myös selvästikin aika pistää villasukat jalkaan, minulla on jotenkin kylmälle erityis-herkät jalat. Uggit! Huomenna kaivan ne kesäteloilta ja sitten ei enää palele:)